ETUSIVU

Viikonloppuna 14.-16.5 Helsingissä järjestettävä Wildlife -viikonloppu kerää yhteen rytmimusiikin kotimaiset kärkinimet, sekä joukon kiinnostavimpia ulkomaisia vieraita.

Päätapahtumat järjestetään Virgin Oilissa perjantaina sekä lauantaina. Ensiesiintymisensä Suomessa tekee maailman nopeimmaksi riimittelijäksi neljästi merkitty jamaikalainen ragga -vokalisti Daddy Freddy. Tukenaan hänellä on englantilainen reggae -sensaatio YT. Kotimaista kärkeä tapahtumassa edustavat muun muassa Asa, Jukkapoika, Stig Dogg ja Notkea Rotta.

Musiikin lisäksi tapahtuma esittelee katu -ja videotaidetta niin kotimaisilta kuin ulkomaisiltakin ykköstekijöiltä.  Keskeisenä tapahtumapaikkana toimii Uudenmaankadun Myymälä2 -galleria, jossa on nähtävillä Boswellin näyttely 16.05 alkaen.

Virgin Oilin lisäksi festivaalin ohjelma levittäytyy viikonlopun aikana musiikin sekä katutaiteen muodossa Mbarin terassille.
Lauantain päiväohjelman lisäksi Mbarissa kuullaan sunnuntaina toistaiseksi koskaan suurin skweee -marathon Mässyn tarjoamana.
Ohjelma Mbarilla on koko viikonlopun ajan ilmaista.

Ennakkoliput ovat nyt myynnissä Tiketissä, Helsingin Cybershopeissa sekä OSW -kaupalla Runeberginkadulla.

Osta lippusi nyt!

UUTISET

Wildlife kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita!

Ensimmäinen Wildlife -festivaali keräsi viikonlopun aikana Virgin Oiliin, Mbariin ja Myymälä 2:een yhteensä noin 4000 kävijää, jotka pääsivät kesän ensimmäisten helteiden lisäksi nauttimaan laadukkaista esiintymisistä. Viikonlopun aikana Wildlifen lavoilla nähtiin yli kolmekymmentä artistia ja yhtyettä, sekä lukuisia dj:tä, soundsystemejä ja graffititaiteilijoita. Festivaalin huippukohtiin kuuluivat perjantaina yleisön hurmokseen nostanut Asa, lauantaina terävässä iskussa esiintynyt Daddy Freddy, sekä sunnuntaina Mbarissa järjestetty ainutlaatuinen Skweee -marathon.

Peruutuksiltakaan ei vältytty, kun lauantai-illaksi odotetut Puppa J sekä ylläriesiintyjä Raappana ilmoittivat sairastumisistaan juuri ennen festivaalin alkua. Peruutukset korvattiin lipun hinnassa ovella.

Wildlife kiitää kaikkia festivaalilla vierailleita, loistavia esiintyjiä sekä yhteistyökumppaneita.
Wildlife palaa kuvioihin vuonna 2011 yhä vahvempana sekä ensimmäistä vuotta viisaampana.

Viikonlopun aikataulu

14.05–16.05.2010 WILDLIFE WEEKEND AIKATAULU

PERJANTAI 14.05.2010

MBAR

21:00 – 02:30 WILDLIFE DJS

VIRGIN OIL

21:00 – 22:00 DJ POLARSOUL
22:00 – 22:30 JUNO
22:30 – 22:45 DJPP Aikataulu
22:45 – 23:45 STIG DOGG
23:45 – 00:30 KEMMURU
00:30 – 00:45 DJ POLARSOUL
00:45 – 01:45 ASA
01:45 – 02:00 DJ POLARSOUL
02:00 – 03:30 NOTKEA ROTTA

LAUANTAI 15.05.2010

MBAR

15:00 – 16:30 DJ VILHELM
16:30 – 17:30 SALANEUVOSTO LIVE
17:30 – 18:15 DANIEL SAVIO LIVE
18:15 – 19:00 CLOUDS LIVE
19:00 – 20:00 DJ DEAD O
20:00 – 02:30 EL MONO & HOLETSEKK

15:00-> IRONLAK PAINTING WALL, BOSWELL & CO

VIRGIN OIL

21:00 – 21:30 FAMILY SOUND
21:30 – 22:10 BLACK BEAR
22:15 – 22:45 CSTAR
22:50 – 23:30 NOPSAJALKA
23:35 – 23:50 BLACK BEAR
23:55 – 00:35 PUPPA J ft YONA
00:40 – 01:00 MPV SOUND
01:00 – 01:45 JUKKA POIKA
01:50 – 02:10 MUNGOS HI FI
02:10 – 03:30 YT, DADDY FREDDY

Hosted by Bongo Rhino & Enrico

AULA: SPITTIN FYAH, RINGSIDE SOUND, PAPA JAHMANI
23:00 – 03:30

SUNNUNTAI 16.05.2010

MBAR

15-03 MÄSSY SKWEEE MARATHON

MYYMÄLÄ2

Boswell – “Visions from Los Mutartis” -näyttelyn avajaiset klo 17:00

OIKEUDET MUUTOKSIIN PIDÄTETÄÄN!

Boswell -Visions from Los Mutartis

Boswell: Visions from Los Mutartis

Myymälä2, Uudenmaankatu 23, 00120 Helsinki
Avajaiset 16.5.2010 klo 17:00

www.myymala2.com

Visions from Los Mutartis esittelee Somersetissa vaikuttavan Boswellin töitä. Näytteillä on myös helsinkiläisten maalaajien “Hahmot” -installaatio.

Coming from the bristol school of graffiti Boswells work has developed an atmospheric and otherworldly quality where strange creatures inhabit an unstable universe.
In the installation Boswell will be showing canvas work and prints amongst spraypaint work applied straight to the walls showcasing his approach to painting

Hahmot-Characters -Helsinki Writers

Graffitin alkuajoista 1970-luvulta asti writerit (graffitimaalaajat) ovat käyttäneet charactereja (hahmoja) maalauksissaan erottuakseen
joukosta. Characterit on lainattu populaarikulttuurista tai ne on keksitty omasta päästä. Ne voivat olla hauskoja, pelottavia,
kantaaottavia jne. Näkemyksiä ja versioita charactereista esitellään galleriatilassa eri writerien maalaamina.

Voita Lippuja Wildlifeen!

Voita lippuja wildlifeen! Voit osallistua kilpailuun Syndicaten facebook -sivulla:
http://www.facebook.com/pages/wwwsyndicatefi/408546392393?ref=ts
sekä Syndicaten nettisivuilla
http://www.syndicate.fi

Wildlife Street Team

Haluatko olla mukana Wildlifessä? Katupartiolle on aina tarvetta.
Ota yhteyttä embassy@wildlife.fi tai tule käymään OSW -kaupalla Runeberginkadulla.
Jeesaajille luvassa festaripassi viikonlopuksi!